Oona Saari valittu mukaan EURODOC:iin

Oona Saari valittu mukaan EURODOC:iin

07.03.2022

Saaren tuottaman Sello-elokuvan ohjaa Kira Jääskeläinen.

EURODOC-koulutusohjelma on vuosittain järjestettävä kolmiosainen koulutus, jonka aikana valitut tuottajat kehittävät projektejaan englanninkielisessä tai ranskankielisessä ryhmässä. Englanninkielistä ryhmää vetää tänä vuonna Heino Deckertin ja ranskankielistä ryhmää Jean-Laurent Csinidisin. Koulutuksen aikana on mahdollisuus tavata yhteensä yli viisikymmentä asiantuntijaa ja kolmisenkymmentä tuottajaa tapaamisia isännöivistä maista.

Sello on elokuva siitä, kuinka kohtalo tuo musiikin takaisin elämään. Ohjaaja Kira Jääskeläinen löytää jätekontista hylätyn sellon, jonka alkuperästä kertoo vain valmistajan merkki: J. Zimmermann, Pietari. Kun soitin paljastuu satavuotiaaksi, itsekin lapsesta saakka instrumenttia soittanut Jääskeläinen päättää selvittää sen tarinan. Tie vie kööpenhaminalaisesta kontista sotien ja vallankumousten kautta Euroopan konserttisaleihin, soittajien käsistä sukupolvia jatkuneen käsityöperinteen juurille. Lopulta sello ja ohjaaja löytävät paikkansa orkesterissa, ja musiikki voi alkaa."