Jani Peltosen ohjaus Kommunistin tytär on valmis!

Jani Peltosen ohjaus Kommunistin tytär on valmis!

17.04.2019

Illumen tuotanto ja Jani Peltosen ohjaus Kommunistin tytär on valmis! Elokuva näytetään Yle Teemalla 23.4 klo 23:28, mutta on sen jälkeen nähtävillä vapaasti Yle Areenassa osoitteessa https://areena.yle.fi/1-4401196.

Kommunistin tytär on dokumenttielokuva Eilasta, joka asui 30-luvulla lapsena Krimillä pakolaisena. Hänen isänsä oli kommunisti, joka oli paennut rajan yli Neuvostoliittoon valtionpetoksen valmistelusta saatua tuomiota. Isän kohtaloksi tuli kadota yhtenä miljoonista Stalinin vainossa. Muu perhe palasi Suomeen, jossa Eila alkoi hävetä punaista lapsuuttaan. Hän yritti unohtaa isänsä, köyhyyden ja tuomitsevat katseet. Eila keskittyi tekemään töitä. Hän halusi menestyä ja huomasikin pärjäävänsä hyvin vaurastuvassa Suomessa. 
Elokuvan lähtökohtana on perheen 60-luvulla kuvaamat kaitafilmit, joissa esitellään palkintoja saavutetusta elintasosta. Kommunistin tytär on tarina kansakunnan ja erään perheen katoamisesta, salatuista muistoista ja yleisistä traumoista. Elokuva esittää kuinka lähellä historian pienet ja suuret käänteet ovat toisiaan, ja kuinka nopeasti ihmiset ja heidän mukana yhteiskunnat saattavat muuttua.