02.01.2024
Tuottaja Oona Saari on aloittanut tammikuun alusta Illume Oy:n toimitusjohtajana. Saari on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt yhtiössä vuodesta 2018 lähtien niin tuotantopäällikkönä kun tuottajanakin. Saaren ohella Illumen toisena tuottajana jatkaa Jouko Aaltonen.
Illume Oy on Heimo Lappalaisen, Pertti Veijalaisen ja Jouko Aaltosen vuonna 1987 perustama tuotantoyhtiö. Se on maamme johtavia dokumenttielokuvatuotantoon keskittyviä yhtiöitä. Vuosien varrella yhtiö on tuottanut noin 150 elokuvaa, joista useat ovat menestyneet festivaaleilla niin koti- kuin ulkomaillakin. Parhaan dokumenttielokuvan Jussin yhtiö on voittanut kahdesti. Viimeisimpiä tuotantoja on Heikki Huttu-Hiltusen ohjaama Kallio – ”Uskon että paikkasi on siellä”, joka sai ensi-iltansa TV1:ssä viime itsenäisyyspäivänä ja on edelleen nähtävissä Yle Areenassa. Vuonna 2024 ensi-iltansa saavat muun muassa Iiti Yli-Harjan Täällä haisee hiiri sekä Ville Suhosen Sodan ja rauhan lapset, joka kilpailee tammikuun lopussa Rotterdamin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla arvovaltaisessa Big Screen -sarjassa. Elokuvan Suomen ensi-ilta on DocPoint-festivaaleilla ja myöhemmin keväällä elokuva on nähtävissä elokuvateattereissa. Illumessa on kehitteillä useita projekteja, joista ilahduttavan monta on lahjakkaiden nuoren polven tekijöiden hankkeita.
Lisätiedot: Illume Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Aaltonen (0500 877458) tai suoraan toimitusjohtaja Oona Saari (050 4315385).