Nälän tie

Osa dokumenttisarjaa Teitten tarinat. Nälän tie on dokumenttielokuva 1800-luvun tieliikenteestä ja suurista nälkävuosista. 1866-68 Suomessa kuoli ainakin 150 000 ihmistä nälkään ja tauteihin. Määrä on hirvittävä, kun huomioidaan että maassa oli tuolloin alle kaksi miljoonaa asukasta. Nälänhätään oli monia syitä, mutta omalta osaltaan siihen vaikutti myös liikenteen kehittymättömyys. Viljaa ei saatu apua tarvitseville.
Elokuvassa kerrotaan erään viljakuljetuksen matkasta Turusta Ouluun. Toistasataa rekeä pitkä hevoskaravaani eteni vaivalloisesti talvella 1868 läpi nälkää näkevän Suomen. Ihmiset olivat lähteneet liikkeelle ja tiet olivat täynnä kerjäläisiä. Monet kuolivat tielle. Millaiset olivat nälän kasvot?

Tietoja

Alkuperäinen nimi Road of Hunger
Genre Dokumenttielokuva / Teitten Tarinat -sarja
Tuotantovuosi 1999
Tuotantomaa Suomi
Kesto 28 min

Tekijät

Ohjaus Jouko Aaltonen (myös käsikirjoitus)
Elokuvaus Pertti Veijalainen
Äänitys Tapio Kalliomäki & Matti Kuortti
Sävellys Heikki Valpola
Leikkaus Jouni Hiltunen
Asiantuntija Tapani Mauranen
Lukija Pertti Koivula
One-line-editointi Harri Vainio
Trikkikuvaus Seppo Rintasalo
Miksaus Veijo Lehti
Typografia Pauliina Leino
Tuotantopäällikkö Pirkko Hirn
Tuottaja Jouko Aaltonen

Esitykset ja palkinnot

Festivaalit

  • 01.01.2000 Tampereen elokuvajuhlat
  • 01.01.1999 Kettupäivät
  • 30.11.-0001 XI International Festival of Ethnographical F

Takaisin elokuviin