Miten korjata maailma on dokumenttielokuva 2000-luvun alun aktivismista ja suoran toiminnan liikkeistä. Puheenvuoron saavat niin globalisaatiokriittisen liikkeen edustajat, talonvaltaajat kuin anarkistit ja monet muutkin nuoruutensa liikkeissä eläneet. Näkökulma on vahvasti aktivistien, ei valtajulkisuuden tai viranomaisten. Miten ja miksi on toimittu? Mikä on ollut toiminnan päämäärä? Miten toimijat ovat itse itsensä asemoineet? Ja mitä tästä kaikesta on opittu? Haastattelujen lisäksi elokuvassa käytetään runsaasti arkistomateriaalia, ennen kaikkea aktivistien omia valokuvia ja videoita.
Suoran toiminnan liikkeet ja aktivismi ovat muuttaneet Suomea. Usein liikkeitä on vähätelty tai torjuttu, mutta niiden rooli uusien ideoiden ja ajatusten hautomona on ollut merkittävä. Ne ovat nostaneet julkiseen keskusteluun esimerkiksi maailmankaupan vääristymät, siirtolaisuuden, työelämän muutoksen, perustulon ja kaupunkikulttuurin surkeuden. Ne ovat tuoneet Suomeen myös uusia poliittisen toiminnan tapoja. Ihan lyhyt ei ole myöskään lista nykyisistä poliitikoista, mediavaikuttajista, tutkijoista ja yrittäjistä, jotka ovat aloittaneet toimintansa suoran toiminnan liikkeissä.
Vuosituhannen vaihe toi esiin uusia teemoja, ajatuksia ja keinoja tavalla, jota jotkut ovat verranneet 1960-luvun vasemmistoradikalismin synnyttämään murrokseen. Siksi elokuvan aiheena on juuri tämä sukupolvi.
Elokuva ei ole tosikkomainen. Tapahtumiin otetaan myös etäisyyttä, ja kieltämättä jälkikäteen tarkasteltuna moni kampanja ja tempaus omaa myös koomisia piirteitä. Ote on välillä satiirinen, ironinenkin.
Elokuvan loppu on monella tavoin avoin. Suoran toiminnan liikkeessä mukana olleet pohtivat toimintansa tuloksia ja merkitystä. Vai onko toiminta jo sinänsä itseisarvoista? Miten ja kuinka yhteiskunnallinen toiminta organisoituu tulevaisuudessa? Horisontaalisesti vai hierarkkisesti? Radikalisoiko ilmastonmuutoksen vastaisten toimien tahmeus uuden sukupolven? Varmaa lienee kuitenkin, että suora toiminta ja aktivismi ovat tärkeitä myös tulevaisuudessa. Mikäli tulevaisuutta ylipäänsä on.
Tietoja
Alkuperäiskieli |
Suomi |
Genre |
Dokumentti |
Tuotantovuosi |
2023 |
Tuotantomaa |
Suomi |
Kesto |
75 min |
Tekijät
Ohjaus |
Jouko Aaltonen (myös käsikirjoitus) |
Käsikirjoitus |
Pontus Purokuru |
Elokuvaus |
Marita Hällfors |
Äänitys |
Lou Strömberg |
Äänisuunnittelu |
Martti Turunen |
Leikkaus |
Samu Kuukka |
Käännös |
Tiina Kinnunen |
Grafiikka |
Tuomas Korolainen/Mene Creative |
Tuotantopäällikkö |
Ella Ruohonen |
Esitykset ja palkinnot
TV-esitykset
Festivaalit
- 19.08.2023 Blue Sea Film Festival
- 16.06.2023 Sodankylän elokuvajuhlat
- 09.03.2023 Tampereen elokuvajuhlat
- 31.01.2023 DocPoint 2023
Tuotanto
- Jouko Aaltonen, Illume Oy