Agit Prop - Lauluja Utopiasta

Lauluja utopiasta on musiiikkidokumentti neljästä äänestä, jotka soivat yhteen ainutlaatuisella tavalla. Kvartetista tuli nopeasti poliittisen laulun johtava ryhmä Suomessa, jonka suosio oli ällistyttävää myös maailmalla. Se täytti konserttisaleja ja välillä stadioneitakin niin Ruotsissa, Saksassa, Etelä-Amerikassa, Kuubassa kuin Euroopan sosialistisissa maissakin. Kun yhtyeen levy julkaistiin Länsi-Saksassa, kutsuttiin yhtyettä ”sosialistiseksi Abbaksi”. Poliittista 1970-lukua seurasi 1980- ja 1990-lukujen hiljaiselo. Moni halusi unohtaa niin politiikan kuin yhtyeenkin. Kuin kiusalla Agit-Prop ei kuitenkaan koskaan lopettanut toimintaansa. Vuosituhannen vaihteessa aika oli taas muuttunut ja kvartetti palasi parrasvaloihin. Lauluille Utopiasta oli taas tilausta.

Tietoja

Alkuperäinen nimi Agit Prop - Lauluja Utopiasta
Alkuperäiskieli suomi
Tekstityskieli englanti
Genre Musiikkidokumentti
Tuotantovuosi 2017
Tuotantomaa Suomi
Kesto 57 min
Traileri https://vimeo.com/236741044

Tekijät

Ohjaus Jouko Aaltonen (myös käsikirjoitus)
Peter von Bagh (myös käsikirjoitus)
Esiintyjät Pekka Aarnio / Monna Kamu / Martti Launis / Sinikka Sokka / Eero Ojanen / Kiti Neuvonen / Anu Saari / Liisa Tavi / Reijo Frank / Kaj Chydenius
Elokuvaus Arto Kaivanto
Äänisuunnittelu Martti Turunen
Sävellys Agit Prop
Leikkaus Tuuli Kuittinen
Käännös Tiina Kinnunen
Tuotanto Jouko Aaltonen, Illume Oy
Leikkausassistentti Leo Suonikko
Värimäärittely Antti Peltoranta
Tuotantosihteeri Jenny Timonen
Tuotantopäällikkö Marianne Mäkelä
Juliste Jari Koski

Esitykset ja palkinnot

Festivaalit

  • 31.08.2018 Red Carpet elokuvafestivaali
  • 07.03.2018 48th Tampere Film Festival 2018
  • 01.01.2017 Sodankylän elokuvajuhlat

Takaisin elokuviin