Kronstadt on satamakaupunki ja linnoitus Kotlinin saarella Suomenlahden perukassa noin 25 kilometriä Pietarista länteen. Pietari Suuri rakennutti linnoituksen vuonna 1703. Se on ollut Venäjän Itämeren laivaston päätukikohta ja Pietarin kauppasatama 1880-luvulta lähtien.

Kronstadtin matruuseilla oli keskeinen osuus Venäjän lokakuun 1917 vallankumouksessa. He olivat Lev Trotskin ylpeydenaihe, vallankumouksen esitaistelijoita. Bolsevikit johtivat rautaisella otteella Neuvosto-Venäjää ja maassa vallitsi ns. sotakommunismi. Kronstadtin linnoitusväki nousi kapinaan kyllästyneenä bolsevikkien pakkovaltaan ja yleiseen puutteeseen. Taistelulaiva Petropavlovskin miehistö julkaisi julistuksen, jossa hyökättiin kansankomissaarien neuvostoa vastaan ja vaadittiin ”paluuta vuoden 1917 voittoihin”. Julistuksessa vaadittiin mm. vapaita ja salaisia vaaleja, neuvostojen vallan palauttamista ja poliittisten vankien vapauttamista.

Kronstadtin kapina oli spontaani tapahtuma, se ei ollut valkoisten tai venäläisten vastavallankumouksellisten emigranttien organisoima. Tosin emigrantit innostuivat kansannoususta ja suunnittelivat jo muodostavansa Kronstadtista tukikohdan tulevaa Pietarin valloitusta silmällä pitäen. Kronstadtin kapinalliset kuitenkin kieltäytyivät vastavallankumouksellisten tarjoamasta aseavusta.

Puna-armeija oli jo pariin otteeseen yrittänyt kukistaa kapinan. Lopulta helmikuun 17.- 18. päivinä puna-armeijan joukot kukistivat verisesti kansannousun. Taisteluihin osallistui myös Pietarin kansainvälisen sotakoulun oppilaita, joukossa myös suomalaisia kommunisteja.

Kapina vaikutti osaltaan siihen, että Leninin oli höllennettävä otettaan politiikaan ja talouselämään. Neuvosto-Venäjällä alkoi lyhytaikainen uuden talouspolitiikan aika, ns. NEP-kausi.

Taistelujen riehuessa Kronstadtista pakeni Suomenlahden jään yli Suomeen yli 8000 matruusia, sotilasta ja siviiliä, jopa kokonaisia perheitä. Suurin osa pakolaisista oli alunperin maaseutuväestöä ja käsityöläisiä, pieni joukko myös Pietarin työläisiä.

Terijoen pieni taajama täyttyi äkkiä jäätä pitkin paenneista, väsyneistä ja märistä pakolaisista. Suomen viranomaiset perustivat pakolaisia varten vankileirejä, he internoivat pakolaiset. Suurimmat leirit sijaitsivat Inossa, Terijoella ja Viipurin edustalla Turkinsaaressa. Leirit olivat tarkasti vartioituja. Pakoon yrittäneet ammuttiin. Jokaisella leirillä oli suomalainen komendantti. Olot olivat kurjat, vaikka tarkkoja tietoja leireiltä on hyvin vähän. Pakolaisia yritettiin myös pakottaa rajan yli takaisin Venäjälle. Huonoin tuloksin.

Myöhemmin pakolaisia sijoitettiin kuntien ja valtion töihin, metsiin, soille ja tierakennustyöhön. Monet pääsivät ruokapalkalla yksityisille maatiloille.

Lehdistössä venäläisiä vastaan hyökättiin joskus kiivaastikin. ”He vievät suomalaisilta työpaikat ja naiset”, kiivailivat lehdet. Kielitaidottomat kronstadtilaiset sopeutuivat kuitenkin niin hyvin, että moni meni naimisiin suomalaisen kanssa.

”Jään yli” on ennekaikkea dokumenttielokuva Kronstadtin pakolaisten elämästä kansalaissodan jälkeisessä Suomessa, jonka ilmipiirissä ei ollut kovin helppoa olla alkuperältään venäläinen. Elokuvassa pakolaisten jälkeläiset kertovat vanhempiensa tarinan, tarinan mitä on olla pakolainen. Elokuva on myös kertomus sopeutumisesta ja sinnikkyydestä.

Haastattelujen lisäksi elokuvassa on ainutlaatuista elokuva-ja valokuvamateriaalia. Elokuva jatkaa Seppo Rustaniuksen ansioitunutta työtä Suomen historian kipupisteiden tutkijana ja dokumentoijana.