1970-luvun laululiike tuotti suuren määrän korkeatasoista musiikkia. Elokuvassa kuullaan suuri määrä aikakauden rakastetuimpia lauluja, joista useista on tullut klassikoita. Kaj Chydeniuksen, Eero Ojasen ja Heikki Valpolan sävellykset ovat jääneet kansakunnan tajuntaan, samoin kuin Aulikki Oksasen, Pentti Saaritsan, Matti Rossin ja monen muun sanoitukset.
Kenen joukoissa seisot on kertomus 1970-luvun sukupolven taistelusta paremman maailman puolesta. "Oli sellainen viehättävä ajatus, että maailmassa olisi ikään kuin kahva, josta sen voisi muuttaa paremmaksi", kuten nykyinen soitinrakentaja Jyrki Pölkki kiteyttää. Sosialismi näytti mahdollisuudelta tähän. Elokuva kertoo laulujen ja musiikin kautta vallankumouksesta, joka hävittiin. Laulu oli ase tässä taistelussa. Musiikki kommentoi ja vie elokuvaa eteenpäin, siinä tiivistyy ajan ja vallankumouksen henki. Lauluissa kiteytyy myös se mahtipontisuus ja retoriikka, joka välillä oli ilmeisessä ristiriidassa arjen ja todellisuuden kanssa.
Elokuva on katsottavissa Yle Areenassa: areena.yle.fi/1-68170389
Tietoja
Alkuperäinen nimi |
Revolution |
Alkuperäiskieli |
suomi |
Tekstityskieli |
englanti |
Genre |
Dokumenttimusikaali |
Tuotantovuosi |
2006 |
Tuotantomaa |
suomi |
Kesto |
80 min |
Traileri |
https://vimeo.com/161003708 |
Tekijät
Ohjaus |
Jouko Aaltonen (myös käsikirjoitus) |
Elokuvaus |
Jussi Eerola, Timo Peltonen |
Äänitys |
Paul Jyrälä, Miia Nevalainen, Jouko Aaltonen |
Äänisuunnittelu |
Paul Jyrälä, Miia Nevalainen |
Sävellys |
Heikki Valpola |
Leikkaus |
Samu Heikkilä |
Tuottaja |
Pertti Veijalainen |
Kamera- ja kuvausassistentti |
Tiina Laine |
Grip |
Hannu Teppola |
Valaisija |
Jukka Ekman |
Äänileikkaus |
Joonas Jyrälä |
Miksaus |
Olli Pärnänen, Meguru Film Sound Oy |
On-line-editointi |
Ilmo Lintonen, Minus-Movie Oy |
Värimäärittely |
Greg Fisher, Digital Film Finland Oy |
Tuotantoassistentti |
Saara Will |
Tuotantoharjoittelija |
Simo Jantunen |
Maskeeraaja |
Eeva Kinnunen |
Historia-asiantuntija |
Jukka Relander |
Esitykset ja palkinnot
Festivaalit
- 01.01.2016 DocPoint
- 13.10.2009 Suomen Pariisin Instituutti
- 26.04.2008 Iris Film Festival
- 01.01.2007 DocPoint
- 01.01.2007 EuroDok - European Documentary Film Festival
- 01.01.2007 IndieLisboa – International Independent Film Festival
- 01.01.2007 International Film Festival Isola Cinema
- 01.01.2007 Yamagata International Documentary Film Festival
- 12.12.2006 Lontoon Barbican Centre
- 01.01.2006 Elokuvatuotannon laatutuki (Valtion laatutuki)
- 01.01.2006 Laterna Magica Festival (Laterna Magica palkinto)
- 01.01.2006 Bay Street Film Festival (People's Choice Award)
- 01.01.2006 Jussi Palkinto (Paras Kotimainen dokumenttielokuva)
- 01.01.2006 DOK Leipzig
- 01.01.2006 Nordische Filmtage Lübeck
- 01.01.2006 Filmfest Hamburg
- 01.01.2006 Prix Europa Kilpailu
- 01.01.2006 Ehdokas Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoon
- 01.01.2006 Tampereen elokuvajuhlat
- 01.01.2006 Sodankylän elokuvajuhlat
- 01.01.2006 Blue Sea Film Festival
- 01.01.2006 Northern Lights Film Festival
- 01.01.2006 Black Nights Film Festival
- 01.01.2006 Jussi-ehdokkuus (Paras ohjaus, paras musiikki ja paras dokumenttielokuva)
Tuotanto
- Pertti Veijalainen, Illume Oy