Neljä elämää seitsemällä merellä

Jouko Aaltosen dokumenttielokuvan Neljä elämää seitsemällä päähenkilö on yli 100-vuotias venevanhus nimeltä Pitkäpaasi. Elokuva kertoo veneen seikkailluista maailman merillä mantereelta toiselle ja omistajalta toiselle. Joku omistajista haaveilee uudesta elämästä meren takana, toiselle taas vene merkitsee vapautta, mahdollisuutta elää ikuisesti vaeltaen. Neljä elämää seitsemällä merellä on tarina niistä unelmista ja ihmistä, jotka venevanhus on elämänsä aikana kohdannut.

Pitkäpaasi valmistui Norjassa legendaarisen suunnittelijan Colin Arcerin telakalla vuonna 1898. Se toimi luotsikutterina 1920-luvun lopulle, jonka jälkeen sillä purjehdittiin yksityisomistuksessa maailman kaikilla merillä. Veneen nimi vaihtui välillä Inaéksi, mutta se palautettiin takaisin Pitkäpaadeksi kun vene ostettiin vuonna 2000 takaisin Suomeen. Pitkäpaasi on nyt kunnostettu alkuperäiseen asuunsa ja se kuuluu Suomen merimuseon kokoelmiin.

Tietoja

Alkuperäinen nimi Four Lives on the Seven Seas
Alkuperäiskieli suomi
Tekstityskieli englanti
Genre Dokumenttielokuva
Tuotantovuosi 2007
Tuotantomaa suomi
Kesto 51 min

Tekijät

Ohjaus Jouko Aaltonen (myös käsikirjoitus)
Elokuvaus Timo Peltonen
Äänitys Martti Turunen
Äänisuunnittelu Martti Turunen
Sävellys Timo Tuovinen
Leikkaus Jouko Aaltonen
Tuottaja Pertti Veijalainen

Esitykset ja palkinnot

TV-esitykset

  • 13.06.2009 YLE TV1

Festivaalit

  • 06.10.2009 Suomen Pariisin Instituutti
  • 13.11.2008 Arktisen Upeeta, Jyväskylä
  • 06.11.2008 Kettupäivät, Helsinki

Tuotanto

  • Pertti Veijalainen, Illume Oy

Takaisin elokuviin